Huhuu, onko siellä ketään?

Haluan nostaa pöydälle asian, joka toivottavasti on vain yksittäistapaus eikä yleinen käytäntö kaupungissamme.

Laitoin 2.lokakuuta sähköpostia kaupungin korkeimmalle taholle sekä Jämsek kehittämisyhtiöön, yhteensä 14 ihmiselle. Postin aiheena oli positiivinen idea, jonka jatkotyöstämisellä ja kehittämisellä voisi olla merkitystä nuorten hyvinvointiin ja osallistamiseen. Ja oikein hyvin onnistuessaan saataisiin vielä rahallinen tuki sen toteuttamiseen.

Yhtään vastausta en ole saanut tuohon kyseiseen postiin. Yhden henkilön kanssa asiasta keskustelin ruokakaupassa ja yhdeltä sain suullisen palautteen, että idea on tosi hyvä. Hämmentävän asiasta tekee se, että tämän kyseisen idean toteuttamisen aikataulu on kireä, koska kyseessä on myös kilpailu, jonka osallistumisaika päättyy tämän kuun lopussa. Ymmärrän, että joskus joku posti voi tulvassa hukkua, mutta ei kai kaikilta neljältätoista. Olisi ollut kiva saada edes kuittaus, että on postin saanut.

Suurin kysymys ei ole se, onko minun sähköpostiini vastattu, vaan eniten hämmästyttää se, että kun annetaan ideoita tai kehittämisaloitteita, eikö niihin kukaan tartu, eikö ketään kiinnosta? Ja tietysti mietityttää se, miten kunnassa reagoidaan, kun asukkaat ja yrittäjät ottavat yhteyttä.

Seija El Sayed










Edit, 28.11.2018




Tämä kirjoitus oli paikallislehdessä 17.10.2018, minkä jälkeen alkoi tapahtua. Saimme lähetettyä osallistumisemme/hakemuksemme Klash-kilpailuun. Jes! Nyt jännityksellä odotetaan miten meidän kilpailussa käy.







Edit, 11.12.2018

No eipä meillä onnea ollut tuossa kilpailussa, mutta toisaalta mitään ei saa jos ei yritä. J Hukkaan ei meidän työ missään nimessä mennyt, vaan voimme hyödyntää valmistelua omassa työssämme Jämsäläisten lasten ja nuorten hyväksi.

Teko vai aito?

Jos antaisin mennä vaan enkä välittäisi, niin äkkiseltään voisin jopa tuntea, että hyvinhän ”meillä” menee. Mutta elämää nähneenä ja kokeneena, hämmästys sekä huoli on vallannut ajatukseni.

Kehitys on kiehtovaa ja mielenkiintoista niin kauan, kunnes se vie mennessään kaiken tutun ja turvallisen. Eniten mietityttää millaisessa maailmassa lapset ja nuoret varttuvat ja minkälainen on maailma, kun heidän on aika lähteä omillensa.

Tänään maailmassa on liikaa epävarmuutta, pelkoa, ahdistusta ja riittämättömyyttä. Mietin, miltä maailma mahtaakaan näyttää ensi vuonna tähän aikaan? Vuosi on lyhyt aika, mutta riittävän pitkä siihen, että taas monet asiat ovat toisin kuin tänään.

Näen silmissäni julisteen, ”Oletko valmis, tekoäly tulee”. Ei, en ole.

Haluan, että me kaikki voimme tuntea aitoja tunteita pienistä arjen asioista. Tuntea iloa, surua, läheisyyttä, turvallisuutta, luottamusta, pettymystäkin sekä monia muita elämään kuuluvia tunteita. Haluan, että saamme tulevaisuudessakin ajatella itse.

Mielestäni lapsilta ja nuorilta ollaan viemässä nämä elämää rikastuttavat tunteet ja taidot. Normaali arki ei enää tuo näitä tunteita, normaali arki ei enää riitä. Haetaan ja tehdään äärimmäisiä tekoja, että tuntuisi edes joltakin. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset päihteet, ehkä itsensä tai toisten satuttaminen. Näistä teoista saadut tunteet eivät ole miellyttäviä, mutta riittää, että tuntuu edes joltain. Surullista, mutta totta.

Toivon, että kaikki lasten ja nuorten kanssa tekemisissä olevat tahot pitävät kynsin hampain kiinni vanhoista hyvistä tavoista kasvattaa ja olla läsnä. Ei tavoitella uusinta teknologiaa lastemme ystäväksi, kasvattajaksi, opettajaksi ja tunteiden tulkiksi