perjantai 27. lokakuuta 2017

Lupa odottaa hyvää

Jämsän talous on ollut viime aikoina massiivisesti esillä lehtien palstoilla, somessa ja tietysti kaupungin päätäntäelimissä. Todellakin aiheesta!

Itseäni vaan häiritsee se, että lähes kaikki taloutta ”korjaavat” toimenpiteet on esitetty tehtäväksi elämää kurjistavilla elementeillä. Näinhän se ei saa missään nimessä olla. Meillä on eväät ja työkalut vaikka mihin, kunhan niitä opetellaan käyttämään.

Olen ollut nyt yli 20 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja ensimmäistä kertaa vahvasti koen, että kasassa on sellainen porukka yli puoluerajojen, jotka ovat valmiita ja ennenkaikkea rohkeita muuttamaan muumioituneita käytänteitä. Keskusteluyhteys virkamiesten, päättäjien, yrittäjien ja kuntalaisten kesken on ottanut aimo harppauksen ja edelleen parantaa vauhtia kuin sika juoksuaan.

Nyt vaan tiedossa olevien Jämsää aidosti eteenpäin vievien toimenpiteiden pitää edetä rivakasti. Meillä tulee olla rohkeutta, muuntautumiskykyä, strategiataitoja sekä erityisesti bisnesälyä vaikkei yritys ollakkaan.

Jos ja kun sote-ja maakuntakuvio valmiiksi tulee, nousee kunnan keskeisiksi tekijöiksi elinvoima ja hyvinvointi. Matkailu on meidän ehdoton valttikortti, mutta tarviiko jonkun ulkopuolisen se tulla meille kertomaan, ennenkun me se ymmärretään. Matkailuun, elinvoimaan ja hyvinvointiin panostamisen tulee olla jo hyvässä vauhdissa ja mielestäni näin ollaankin jo tekemässä.

Melko heikoilla oltaisiin, jos emme edes itse omiin mahdollisuuksiimme uskoisi.

Seija El Sayed