perjantai 13. tammikuuta 2012

Ollaanko yhdessä?

Sosiaalisen median olennainen piirre on yhteisöllisyys. Ollaan yhdessä. Yhdessä tehdään, kirjoitellaan, jaetaan ja tuetaan.Kuinka tuon kaiken voisi siirtää käytäntöön ja ihmisten arkeen.

Erittäin tärkeää tuo yhteisöllisyys ja yhdessä tekemisen meininki olisi kaupungin päättäjien ja virkamiesten kesken ja välillä.Useiden kuntaliitosten jälkeen tiiviin yhteisön syntymisen tuska on käsin kosketeltava.

Mutta sanontahan kuuluu näin: ”Kaikki, mikä ei tapa vahvistaa meitä”

Nyt kun kunnat on liitetty maantieteellisesti yhteen niin olisi jo korkea aika saada myös ihmiset puhaltamaan samaan hiileen. Yhteinen päämäärä ja mielenkiinnon kohde tulisi olla tiiviimpi,vetovoimaisempi ja menestyvämpi Jämsä.Negatiivisuus syntyy ihmisten puheista ja käyttäytymisestä, mutta samalla reseptillä saadaan aikaan myös positiivinen ilmapiiri. Yhdessä tehdään hyvä ja yhdessä paha. Yltiöpäinen positiivisuus koetaan usein jopa ärsyttäväksi, mutta sopivasti optimistinen elämänasenne ei nosta kaiketi kenenkään verenpainetta.

Edessä on varmasti vielä monia vaikeita päätöksiä, joiden eteenpäin vieminen vaatii aitoa ”me henkeä”Niissä meille riittääkin haastetta ja näytön paikkaa.

Seija El Sayed
Uusi Jämsä