perjantai 28. huhtikuuta 2017

"Tinderit" kaupungin kanssa

Olen miettinyt pääni puhki, kuinka saataisiin tuo välimatka Jämsän kaupungin, Jämsekin, yrittäjien, kuntapäättäjien ja kuntalaisten kesken lyhenemään.

Mielestäni netti-/mediatreffailusta voitaisiin ottaa jo askel eteenpäin ja rohkaistua tapaamisiin kasvokkain.

Vahva viesti on tullut kuntalaisilta, että ovat aivan liian kaukana päätöksenteosta ja välillä tuntuu että pihalla ollaan me päättäjätkin.

Muutama vuosikymmen taaksepäin, kun istuin yrittäjien hallituksessa Jämsänkoskella kävi kaupunginjohtaja säännöllisesti meidän kokouksissa vierailulla ja se koettiin kyllä hyvänä yhteistyön osoituksena yrittäjiä kohtaan.
Näiden treffien pitää olla hyvin vapaamuotoiset ja matalankynnyksen omaavat eikä mitkään viralliset pönötyskekkerit. Paikkana voisi olla keskeinen kahvila tai ravintola Jämsän keskustassa, unohtamatta sivukyliä (Koskenpää, Kuorevesi ja Länkipohja), joissa tapaaminen voisi olla muutaman kerran vuodessa.
Myös keskustelun tulisi olla vapaamuotoista, kuultaisiin kuntalaisten toiveita/huolia, tiedettäisiin kaupungin kuvioista ja suunnitelmista sekä saataisiin tietoa esim. yrittäjien tulevista tapahtumista jne.....

Kolmannen sektorin osallistuminen olisi myös erittäin tärkeää.
Itse olen valmis sitoutumaan näihin tapaamisiin, heitänkin haasteen nyt muille osallisille. Kaupungilta ja Jämsekilta voisi tulla vuoroin tai yhdessä osallistujia.

Myös kuntalaiset ja päättäjät, ottakaa haaste tosissaan vastaan jos tällainen saadaan vihdoin järjestettyä.

Tosi tarkoituksella!

Seija

Ei kommentteja: