lauantai 24. heinäkuuta 2010

Iltalehden otsikossa "väärä sairaala"

Uutiskynnyksen ylitti pe 23.7. Lahden kaupunginsairaala, jossa julkisivuremontin vuoksi osastojen lämpötila on noussut jopa 24-26 asteeseen. Asiaa pahoiteltiin kovasti, koska kuumuus on tehnyt potilaiden ja heidän omaisten sekä henkilökunnan olon tukalaksi. Lisätyövoimaakin on palkattu mm. juottelemaan potilaita.

Ehkä nyt olisi aika kertoa minkälaisissa olosuhteissa näillä keleillä ollaan täällä meillä, Jämsän kaupunginsairaalan vuodeosastoilla. Lämpötilat ovat huidelleet aivan toisissa lukemissa. Useana päivänä hoitajien kansliassa on lukemat olleet yli kolmenkympin, (30,8) taisi olla ennätys jonka itse näin. Osassa potilashuoneita mennään siitäkin yli. Kuumuuteen kun vielä lisätään huono sisäilmanlaatu, josta kielii hoitajien jatkuvat silmäoireet ym. allergiset reaktiot niin voitte kuvitella, kuinka siellä vuoteen pohjalla jaksaa sairas vanhus vaipoissa.

Lisätyövoimasta on voitu vaan haaveilla, sitävastoin vajaallakin ollaan menty. Tässä samassa yhteydessä voinkin korjata myös käsityksen siitä, että vuodeosastoille olisi saatu ne "lehdilläkin" luvatut henkilöstömitoituksen lisäykset. Asia ei toteutunutkaan luvatusti vaan henkilöstön lisäystä tekohengitetään varahenkilöstöllä. Tämä taas tuo ongelmia varayksikön toimintaan.

Lehdestä luin kuinka sairaalaan saataisiin helpotusta kuumuusongelmiin, hyvä niin! Kuulin,että vuodeosastoillekkin viilennystä tulisi lääkkeiden säilytys/jakohuoneeseen sekä hoitajien kansliaan. Mutta, mutta, mutta... Onko oikeasti tärkeysjärjestys tämä?

Tuntuu, että vuodeosastojen vanhukset ovat aina viimeisenä jonossa. Esimerkiksi potilas-sängyt ovat varmaan ajalta miekka ja kirves. Käytöstä löytyy sänkyjä, joiden laidat sidotaan sukilla kiinni, päädyt ei nouse ylös tarpeeksi hyvään ruokailuasentoon ja jarrut ei toimi. Huoltomiehet varmaan tekevät parhaansa, mutta eiväthän hekään mitään taikureita ole.

Helppo kohde välttää kuluja, eiväthän siellä vuodesta toiseen makaavat vanhukset valita. Surullista mutta totta!

Seija El Sayed

Ei kommentteja: