lauantai 30. maaliskuuta 2019

Luovuttaako Keski-Suomi vai olemmeko tulevaisuuden ykkönen elinvoiman, yrittäjyyden, matkailun ja asumisen magneettina?

Keski-Suomi on yksi Suomen suurimmista maakunnista, jonka keskus ja maakunnan ”pääkaupunki” on Jyväskylä.
Jyväskylä on merkittävä kasvukeskus ja alueen ehdoton veturi, jolla on hyvä imago niin asumisen, koulutuksen kuin yrittäjyydenkin näkökulmasta.
Jyväskylän asukasluku on tähän saakka ollut kasvussa, mutta samanaikaisesti kuitenkin lähes kaikki muut alueen kunnat menettävät asukkaitaan. Näin ei voi jatkua. Tämä muiden kuntien kuihtuminen pitää saada vähintäänkin pysähtymään.
Asukkaiden ja yritysten vetovoiman lisäämiseksi kylien sekä kuntien tulee lisätä ja tehostaa yhteistyötä koko maakunnan alueella. Tästä pääroolin, veturin ominaisuudessa, kuuluisi Jyväskylän ottaa. Muun muassa koulutus, matkailu, hyvinvointi, liikunta, liikenneyhteydet ja yrittäjyys ovat varmasti sellaisia osa-alueita, joissa yhteistyötä olisi järkevää ja helppoakin tiivistää entistä enemmän.
Seutukaupunkien ja kylien tulee osoittaa Jyväskylälle, että meitä ei saa unohtaa yhteistyön ja maakunnan jatkuvan kehittämisen kumppanina. Vahvakaan veturi ei pärjää kilpailussa, jos se kolisuttelee perässään tyhjiä ja heiveröisiä vaunuja.
On syytä muistaa, että kunta on juuri niin vahva kuin on sen reunimmaiset kylät ja maakunta on juuri niin vahva kuin on sen reunimmaiset kunnat.
Yhdessä olemme vahvempia ja näin vaikutusmahdollisuudet ovat varmasti paremmat moneen kehittämiskohteeseen maakunnassa, kun vaan puhallamme yhteen hiileen.

Keski-Suomi on Suomen sydän. Se pitää saada vaan sykkimään ja pumppaamaan verta joka kolkkaan maakunnan alueella.


Seija El Sayed, eduskuntavaaliehdokas
Liike Nyt Keski-Suomi

Ei kommentteja: