perjantai 27. lokakuuta 2017

Lupa odottaa hyvää

Jämsän talous on ollut viime aikoina massiivisesti esillä lehtien palstoilla, somessa ja tietysti kaupungin päätäntäelimissä. Todellakin aiheesta!

Itseäni vaan häiritsee se, että lähes kaikki taloutta ”korjaavat” toimenpiteet on esitetty tehtäväksi elämää kurjistavilla elementeillä. Näinhän se ei saa missään nimessä olla. Meillä on eväät ja työkalut vaikka mihin, kunhan niitä opetellaan käyttämään.

Olen ollut nyt yli 20 vuotta kaupunginvaltuutettuna ja ensimmäistä kertaa vahvasti koen, että kasassa on sellainen porukka yli puoluerajojen, jotka ovat valmiita ja ennenkaikkea rohkeita muuttamaan muumioituneita käytänteitä. Keskusteluyhteys virkamiesten, päättäjien, yrittäjien ja kuntalaisten kesken on ottanut aimo harppauksen ja edelleen parantaa vauhtia kuin sika juoksuaan.

Nyt vaan tiedossa olevien Jämsää aidosti eteenpäin vievien toimenpiteiden pitää edetä rivakasti. Meillä tulee olla rohkeutta, muuntautumiskykyä, strategiataitoja sekä erityisesti bisnesälyä vaikkei yritys ollakkaan.

Jos ja kun sote-ja maakuntakuvio valmiiksi tulee, nousee kunnan keskeisiksi tekijöiksi elinvoima ja hyvinvointi. Matkailu on meidän ehdoton valttikortti, mutta tarviiko jonkun ulkopuolisen se tulla meille kertomaan, ennenkun me se ymmärretään. Matkailuun, elinvoimaan ja hyvinvointiin panostamisen tulee olla jo hyvässä vauhdissa ja mielestäni näin ollaankin jo tekemässä.

Melko heikoilla oltaisiin, jos emme edes itse omiin mahdollisuuksiimme uskoisi.

Seija El Sayed

perjantai 28. huhtikuuta 2017

"Tinderit" kaupungin kanssa

Olen miettinyt pääni puhki, kuinka saataisiin tuo välimatka Jämsän kaupungin, Jämsekin, yrittäjien, kuntapäättäjien ja kuntalaisten kesken lyhenemään.

Mielestäni netti-/mediatreffailusta voitaisiin ottaa jo askel eteenpäin ja rohkaistua tapaamisiin kasvokkain.

Vahva viesti on tullut kuntalaisilta, että ovat aivan liian kaukana päätöksenteosta ja välillä tuntuu että pihalla ollaan me päättäjätkin.

Muutama vuosikymmen taaksepäin, kun istuin yrittäjien hallituksessa Jämsänkoskella kävi kaupunginjohtaja säännöllisesti meidän kokouksissa vierailulla ja se koettiin kyllä hyvänä yhteistyön osoituksena yrittäjiä kohtaan.
Näiden treffien pitää olla hyvin vapaamuotoiset ja matalankynnyksen omaavat eikä mitkään viralliset pönötyskekkerit. Paikkana voisi olla keskeinen kahvila tai ravintola Jämsän keskustassa, unohtamatta sivukyliä (Koskenpää, Kuorevesi ja Länkipohja), joissa tapaaminen voisi olla muutaman kerran vuodessa.
Myös keskustelun tulisi olla vapaamuotoista, kuultaisiin kuntalaisten toiveita/huolia, tiedettäisiin kaupungin kuvioista ja suunnitelmista sekä saataisiin tietoa esim. yrittäjien tulevista tapahtumista jne.....

Kolmannen sektorin osallistuminen olisi myös erittäin tärkeää.
Itse olen valmis sitoutumaan näihin tapaamisiin, heitänkin haasteen nyt muille osallisille. Kaupungilta ja Jämsekilta voisi tulla vuoroin tai yhdessä osallistujia.

Myös kuntalaiset ja päättäjät, ottakaa haaste tosissaan vastaan jos tällainen saadaan vihdoin järjestettyä.

Tosi tarkoituksella!

Seija

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Tuhat ja yksi määräystä

”Myllymäki II – Laadukas yrityspuisto teollisuuden tarpeisiin

Uudella Myllymäki II -alueella on noin 16 hehtaaria rakennusvalmiita tontteja teollisuuden ja teknisten palveluiden tarpeeseen. Tontteja on kaavoitettu 31 kappaletta. Niiden pinta-alat vaihtelevat 2 000 – 18 000 neliömetriin. Tonttien koko on räätälöitävissä tarpeen mukaan”.

Näin esitellään Myllymäki kakkosta Jämsekin sivuilla, vaan eipä kauppa käy.

Hulppeat ”puisto”tontit ja puitteet ammottavat tyhjyyttään ja odottavat rakentajia, miksi? Olen useaan otteeseen kirjoittanut kaupungin normeista ja määräyksistä. Kuinka paljon joukkoon mahtuu kotikutoisia sääntöjä, millä ei ole mitään tekemistä lainmääräyksien kanssa?

Otetaanko huomioon kuinka paljon nämä määräykset lisäävät rakentajien kustannuksia?

Voisiko olla, että rakennusmäärykset ovat liian vaativat ja jopa karkoittavat yrityksiä? Entä yksityiset kuntalaiset, tonttien sekä loma-asuntojen omistajat? Silläkin rintamalla on varmasti löysäämisen varaa. Sitten voitaisiin esimerkiksi järjestää kampanja ”kesäasukkaista kuntalaisiksi”.

Mielestäni Jämsässä tulee ottaa tiukkaan tarkasteluun kaavoitusta ja rakentamista koskevat määräykset. Ja pitää muistaa, että nämä turhat normit vaikeuttavat meidän kaikkien elämää ei pelkästään yrittäjien ja yritysten.

Meidän taajamaosayleiskaava luonnoksesta esimerkiksi luin tällaisen asiantuntija kommentin:

”Tuollaiseen ylisääntelyyn ja lakiakin tiukempiin linjauksiin törmää yleensä vain suurissa kaupungeissa. Nekin ovat tulleet ongelmiksi vasta suurten kuntaliitosten myötä, kun keskuskaupungin käytännöt on viety kymmenien kilometrien päähän keskustasta. Maalaiskaupungeissa en ole noin tiukkoja linjanvetoja nähnyt”

Kaupungin tehtävä on edistää kaikin tavoin kuntalaisten hyvinvointia sekä houkutella yrityksiä valitsemaan ”kodikseen” Jämsän. Palvelun ja yhteistyön tulee olla sujuvaa ja tieltä on raivattava kaikki ylimääräiset töyssyt. Palvelujen saatavuus, helppous ja nopeus on meidän ainoa kilpailuvaltti, siinä ei kannata muille kunnille antaa etumatkaa.

Seija El Sayed

torstai 9. helmikuuta 2017

Sulle, mulle eikun meille

Kateus ja vallankäyttö on saatava pois kaupungin päätöksenteosta ja neuvotteluista yrittäjien sekä kuntalaisten kanssa. Kaikki mahdollinen ja mahdotonkin on tehtävä sen eteen, että asukkaat viihtyvät ja yritykset voivat olla ja kehittyä Jämsässä. Ei ole olemassa yrittäjää, yritystä eikä työntekijää ilman asiakkaita eli kuntalaisia. Kun yrittäjä kehittää toimintaansa ja investoi, ei se sitä työtä itseänsä varten tee, vaan asiakkaita/kuntalaisia varten. Ja jos siinä sivussa yrittäjälle itselleen kertyy vähän ”massia” niin eihän se herrantähden meiltä muilta pois ole vaan päinvastoin. Kuvitelkaapa esimerkiksi Jämsän keskustaa, jos sieltä raapaistaan pois kaikki yhden ja kahden hengen yritykset niin sinnehän ei jää mitään, puhumattakaan isommista yrityksistä keskustassa ja teollisuusalueilla.

Turhien normien ja säännösten purkamisesta on ollut puhetta jo pitkään, koska niiden vaikutus yrittäjiin ja kuntalaisiin on merkittävä, varsinkin kun puhutaan kaavoitusasioista. ELY kyllä pitää huolen joustamattomuudesta ja määräyksistä, pidetään me täällä joustavat ja sujuvat palvelut ilman turhia säännöksiä.

Nyt kun tätä kirjoittelen, olen juuri lukenut kuinka kaupungin virkamiehet ovat ilmeisesti saaneet neuvoteltua Himoksen kaavaa koskevan valituksen parhain päin, toivottavasti maaliin saakka. Hienoa ja onnittelut hyvin tehdystä työstä. Ja eihän se niin vaikeaa ollutkaan, eihän? Kunhan vaan tahtoa ja motivaatiota riittää niin tulosta syntyy. Näitä uutisia lisää!

Seija El Sayed