keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Yrityskylä Jämsän Forumiin?

Jo vuosia Jämsää vaivannut yritysten ja palvelujen puute puhuttaa niin asukkaita kuin yrittäjiäkin. Jämsän yrityspalvelut on ammuttu kuin haulikolla ympäri kylää. Tietysti on selvää, että kaikkia yrityksiä ei voi yhteen läjään laittaa, mutta pienemmät ”puotimaiset”, sopisi mielestäni hyvin tällaiseen yrityskylään. Yhteisöllinen kombo olisi taatusti myös vetovoimatekijä uusille yrityksille.

Jämsän Forumissa olisi loistava tila tällaiselle yrityskylälle. Isoon tyhjänä olevaan entiseen Jyskin tilaan mahtuisi n.20 minun nykyisen liiketilani kokoista yritystä, sekä iso keskiaula, jossa voisi olla oleskelutiloja ja viherkasvillisuutta. Tuollaisessa kylässä voisi toimia useita toisiaan tukevia yrityksiä, myös turvallisuus lisääntyisi yksinyrittäjillä. Tällainen yrityskeskittymä toisi valtavan synergiaedun yrittäjille ja mikäs sen mukavampaa asiakkaillekaan olisi, kun auton saa helposti lähelle parkkiin, sisäänkulku on kaikille esteetöntä ja ostoksetkin saa hoidettua periaatteella, kaksi tai kolme kärpästä samalla iskulla. Myös vuokran hintataso on mielenkiintoinen. Nykyisillä Forumin neliöhinnoilla, oma vuokrani esimerkiksi vähenisi yli puoleen.

Mielestäni tämä idea olisi tutkimisen arvoinen ja toivoisinkin, että siihen voisi Jämsek yhdessä yrittäjien kanssa ryhtyä.

Seija El Sayed
Liike Nyt Jämsä

Ei kommentteja: