Olette siellä työ-ja elinkeinoministeriössä olleet huolissanne pitkäaikaistyöttömyydestä ja syytä onkin, koska määrä kaiketi hipoo jo sataatuhatta.
Huolissani olen minäkin ja monet muut täällä pienellä paikkakunnalla. Huoli on tietysti suurin heillä, ketkä ovat tässä pitkässä työttömien jonossa, mutta yhtälailla huoli on myös työnantajapuolella. Ei valtion taholta tulleet ”parannukset” ole ainakaan yrittäjien asemaa työllistäjänä parantaneet vaan päinvastoin.
Kerron nyt henkilökohtaisen kokemukseni. Olen yrittäjä täältä keskeltä suomea, Jämsästä. Yritys on työllistänyt itseni lisäksi myös yhden palkkatukihenkilön. Tämä järjestely on ollut minulle erityisen tärkeä, koska en ole saanut tätä yrittäjän taivalta viedä eteenpäin ihan terveiden kirjoissa. Tiesin kyllä ottavani pienen riskin työllistäessäni, koska mikään kultakaivos tämä yritys ei ole. Tiesin myös sen, että talous on melkoista ”tarkan markan” taiteilua.
Siitäkin huolimatta, että kuusi tuntia päivässä tekevä työntekijäni on saanut koko ajan parempaa palkkaa kuin minä itse, olen ollut tähän tilanteeseen tyytyväinen.
Asia mitä en tiennyt, koskee palkkatuen maksatuksen järkyttävää hitautta. Tänään kun eletään maaliskuun 17. päivää, odotan palkkatukea joulukuulta, siis luitte oikein J O U L U K U U L T A?
Kysyn vaan, että kuka pienyrittäjä pystyy odottamaan tukea näin kauan, en minä ainakaan!
Tai pystyn, koska on pakko, mutta ketjureaktio menee niin, että myös tavarantoimittajat saavat vähän odottaa maksujani laskuista.
Toivonkin asiaan pikaista korjausta tai vähintään sitten rehellistä informaatiota niille uusille työnantajille ketkä aikovat palkkatukea anoa.
Kaiken ”kruununa” on ohjeistus siitä, että nykyään palkkatukea pääasiassa myönnettäisiin vain alle 30 vuotiaille. Tämä tarkoittaa sitä, että en ehkä saa jatkoa nykyiselle työntekijälle. Aika erikoinen ratkaisu, kun samanaikaisesti puhutaan työurien pidentämisestä.
Seija El Sayed

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti