Eilen A-studiossa oli taasen asiaa hoitohenkilökunnan alimitoituksesta, joka on näköjään mahdoton asia korjattavaksi, niin Jämsässä kuin muuallakin. Valitettavasti uutiskynnystä ei ylitetä silloin, kun henkilöstömitoitus on yli maksukyvyn.
Useiden kuntaliitosten jälkeen meiltä löytyy mahtava valikoima johtajia, apulaisjohtajia ja apulaisjohtajien apulaisjohtajia alas duunareihin saakka. Olisi mielenkiintoista nähdä nimikelista henkilöstöstä, joka on perus duunaritason yläpuolella. Työnkuvat, tittelit ja mitoitukset tulisi laittaa tarkasteluun ylhäältä alaspäin. Ei kai kuntaliitosten tarjoama irtisanomissuoja kuitenkaan estä työnkuvien muuttamista.Voitaisiinko tehdä niin, että "irtisanotaan" virat kuvitteellisesti paperilla ja sen jälkeen aletaan täyttämään tehtäviä todellisen tarpeen mukaan? Jäljelle jäävä porukka sijoitetaan sinne missä todellinen tarve on vaikka uudelleenkoulutusten kautta. Näin toimitaan myös yritysmaailmassa. Kyllä näin isolta joukolta päättäjiä ja virkamiehiä pitää löytyä rohkeutta tehdä päätöksiä, jotka oikeasti tuovat säästöjä, eikä turvautua pelkurimaisesti lomautuksiin.Vaihtoehtoja lomautuksille pitää kaivaa joka mättään alta. Lomautusten tulisi olla se viimeinen vaihtoehto, kun kaikki muut keinot on viety loppuun saakka. Rehellisyyden nimissä tiettyä tarkastelua sietää myös sote-puoli, jossa mielestäni mitoitukset ja työnkuormitus on pahassa epätasapainossa. Siellä oikeilla toimenpiteillä edistettäisiin henkilöstön jaksamista ja kenties saataisiin sairaslomia vähennettyä.
Seija El Sayed
Uusi Jämsä

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti