keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Oikeus hyvään ravitsemukseen ja puhtaisiin vaatteisiin

Onko nämä etuoikeuksia, jotka eivät kosketa vuodeosaston vanhuksia?. Olin viisi vuotta työssä Jämsän vuodeosastoilla ja nämä ko. ongelmat ovat itselläni valitettavan hyvässä muistissa. Edelleen tulee viestiä omaisilta ja kentältä, että mikään ei ole muuttunut.... ainakaan parempaan suuntaan.

Hyvä ravitsemus tarkoittaa mielestäni ruokaa, jonka ravintosisältö on riittävä ja koostumus sellainen, että huonosti nielevä vuodepotilas sen saa kurkustansa alas. Eikä haittaisi, jos ruoan ulkonäkö olisi sen verran miellyttävä, ettei se saa ruokailijaa tai avustajaa voimaan pahoin.

Kun osaston vanhukset käyvät kylvyssä vain kerran viikossa olisi mielestäni enemmän kuin kohtuullista, että kylvyn jälkeen he saisivat oikeanlaiset puhtaat vaatteet päällensä ja puhtaat petivaatteet sänkyynsä. Puhtaan pyykin vajetta selitellään milloin mitenkin. Milloin on koneet rikki, milloin henkilökunta on sairaslomilla jne..... Eihän näin voi jatkua vuodesta toiseen. Jossakin mättää pahan kerran. Muistan hyvin kuinka kylpypäivinä hoitajat usein kävivät kilpajuoksua siitä kuka kerkiää puhtaan vuodesuojan nappaamaan ja häviäjä joutui lähtemään "sakkokierrokselle" etsimään vaatteita sairaalan muille osastoille. Itsekkin kävin siellä useamman kerran "varkaissa".

Puhtaiden vaatteiden merkitys sairaalaoloissa ei varmaan ole kenellekkään epäselvä. Niistä on kuitenkin ainainen pula. Ongelmat ovat todellisia ja haittaavat suuresti jo muutenkin tiukoilla olevaa henkilökuntaa sekä mielestäni ovat riski potilaan turvalliselle hoidolle, laadusta puhumattakaan. Tässä muutamia esimerkkejä: kun potilaalla on käytössä haalari, se ei suinkaan ole huvin vuoksi vaan hänen omaksi parhaakseen. Haalareilla suojataan esim. haavapeitteiden paikallaan pysyminen, estetään katetrin irtoaminen sekä eritteiden leviäminen. No sitten vuodevaatteet, ei sinne kenenkään kuuluisi joutua laittamaan mitään pielavetisiä ratkaisuja. Vuodesuojien puuttuessa sinne viritellään esim. pussilakanoita moninkerroin ja milloin mitäkin keppaskonsteja. Ei vuodepotilaan hauras iho kestä tällaisia. Tämän enempää en halua yksityiskohtiin näin lehden palstoilla mennä.

Nyt olisi vaan hyvät neuvot tarpeen kuinka tämä vuosia kestänyt ongelma saataisiin viimein ratkaistua. Ei järjestelmä voi olla noin hauras, että se kerta toisensa jälkeen kaatuu esim. sairaslomiin. Asia on ollut useaan kertaan esillä milloin missäkin. Itse olen kertonut siitä valtuustossa ja seminaareissa. Kuka, ketkä ja missä voisivat jo viimein asialle oikeasti jotain tehdä?

Haluan vielä lopuksi korostaa sitä, että henkilökunta niin keittiössä, pesulassa kuin osastoilla on kohtuuttoman paineen alla ja varmasti tekevät kaikkensa. Arvostankin todella heidän työpanostaan ja nostan hattua kaikille, jotka siellä töitä tekevät.

Seija El Sayed

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hienoa Seija!

Jaksa vaan, vaikka oman ammattikunnan häpeäksi kukaan ei ole tukenut ajatuksiasi julkisesti, mutta toki sydämissään varmasti sitäkin enemmän...
Mutta syystäkö tai ei: pyykkiä on alkanut tulla osastolle enemmän kuin aikoihin!!!!

Jaksamista kivikkoisen ja kenellekään kelpaamattoman peltosarkan kyntämiseen. Ehkä joskus koittaa kevät, jolloin se sarka kantaa kaunista satoa......vai näinkö jo pienen idun nostaneen päätään?